Topinojan lajitteluaseman jäteasemanhoitaja Lasse Suikkanen on ollut alalla yli kolmekymmentä vuotta. Työkaverien mukaan hän on säästä riippumatta aina valmiina auttamaan asiakkaita vankalla ammattitaidolla. Kohtelias, ystävällinen ja positiivinen työkaveri valittiin Vuoden työntekijäksi 2021.
Mitä työhösi kuuluu Topinojan lajitteluasemalla?
Työhöni kuuluu asiakkaiden opastus, asiakkaiden tuomien kuormien tarkastus sekä kassatyö. Tärkeä osa työtä on asiakkaiden neuvonta, jotta hyötykäytettävät jätteet saadaan oikeisiin kohteisiin. Suoritin juuri myös trukkiajokortin, joten voin siirrellä raskaita kuormia. Olen ollut alalla yli kolmekymmentä vuotta. Työskentelin ensin Orikedon polttolaitoksella ja nyt olen ollut jo pitkään Topinojalla.
Millainen työpaikka LSJH on?
Minusta LSJH on hyvä työpaikka ainakin täältä kentältä katsottuna. Tämä on tasapuolinen ja oikeudenmukainen työpaikka.
Lasse Suikkanen, vuoden työntekijä
Minusta LSJH on hyvä työpaikka ainakin täältä kentältä katsottuna. Tämä on tasapuolinen ja oikeudenmukainen työpaikka. Meillä on hyvät työterveyspalvelut, ja Virkkutiimi järjestää yhteisiä retkiä ja tapaamisia. Lähiesimies Petri Lehtinen pitää huolta myös jaksamisestamme. Työnantaja kannustaa ja tukee työntekijöitä.
Millainen työilmapiiri teillä on?
Tärkein asia työssä viihtymisessä on hyvä työilmapiiri ja yhteishenki. LSJH:ssa työntekijöitä kuunnellaan ja ehdottamiimme esityksiin reagoidaan. Saamme äänemme kuuluville. Meillä on hyvä me-henki. Kukaan ei ajattele, että minä vaan aina me. Teemme töitä kahdessa vuorossa ja vuoronvaihtojen yhteydessä juttelemme vuoron työkuulumisten lisäksi muistakin asioista. Aamuvuoro yritetään aloittaa yhteisellä kahvihetkellä.
Miltä tuntui tulla valituksi Vuoden työntekijäksi?
Tämä yllätti. Valinta on iso tunnustus ja myös kunnia. Oli ihan häkellyttävää kuulla työkaverien antamia perusteluja. Kiitollisena otan tämän vastaan.
Millaista on työskennellä kiertotalouden näköalapaikalla?
Olen etuoikeutettu, kun olen saanut olla mukana jätehuoltoalan isossa muutoksessa. Nyt kaatopaikoista on tullut lajitteluasemia ja kymmenet jätejakeet saadaan hyötykäyttöön uusina tuotteina. Kehitys on ollut todella merkittävää ja LSJH on siinä hienosti mukana.
Työyhteisömme tunnuslukuja vuodelta 2021
- vakituisessa työsuhteessa 105 henkilöä
- naisia 57 ja miehiä 48
- osa-aikaisia 5 henkilöä
- henkilöstön keski-ikä 44 vuotta
- määräaikaisessa työsuhteessa 35 henkilöä
- terveyspalveluihin käytetyt menot 735 €/htv
- työtapaturmia oli yhteensä 4, joista poissaoloon johtavia työtapaturmia oli 2 kpl
- sairauslomapäiviä yhteensä 808 päivää eli 6,0 pvä/hlö
- sairauspoissaoloprosentti oli 2,3 %